Tervetuloa Julkulan Kaupunginosayhdistyksen syyskokoukseen 23.10.2018 klo 18 alkaen.
HUOM!! Jaetussa tiedotteessa oli lipsahtanut väärä kuukausi!
Illan ohjelmassa mm.
- Keskustelua Julkulan ajankohtaisista tapahtumista
- Paikalla keskustelemassa ja kertomassa alueemme suunnitelmista ovat kaupunginsuunnittelujohtaja Juha Romppanen, liikenneinsinööri Paula Liukkonen sekä kaupunginpuutarhuri Matti Nikoskelainen
- Lisäksi valitaan Julkulan Kaupunginosayhdistyksen hallitus vuodelle 2019
- Kahvitarjoilu
Paula Valta
Puheenjohtaja

"Tänä vuonna on loistava mahdollisuus päästä mukaan toimintamme ytimeen, sillä erovuoroisia hallituslaisia on 6 jäsentä. He ovat myös ilmoittaneet, että eivät jatka hallituksessa ja tämä heille suotakoon, sillä nämä jäsenet ovat tehneet valtavan pitkän uran yhdistyksen parissa jo omien lapsiensa aikana ja vielä vanhemmalla iällä, jotta yhdistystä ei tarvitsisi lopettaa. Nyt siis tarvitaan juuri sinua. On meidän nuorempien aika ottaa vetovastuu ja tehdä jatkossakin mukavia tapahtumia mm. omille lapsillemme. Tule siis mukaan varmistamaan meidän oman kaupunginosayhdistyksen toiminnan jatkuvuus!"
Paula Valta
Puheenjohtaja